Elämä sujuu omaan rauhalliseen tahtiinsa. Olen pidättäytynyt baari-illoista ja kaiken maailman illanistujaisista takaraivossa kalvava ajatus minusta ja K:sta. Haluaisin unohtaa sen, mutten voi. Ruoskin itseäni tällä ajatuksella rangaistuksena siitä, että petin R:ää. Tämä taitaa mennä jo liiallisuuksiin... En vain osaa päästää irti.

Olemme R:n kanssa puhuneet jonkin verran yhteen muuttamisesta jossain lähitulevaisuudessa. Sinällään idea on hyvä, sillä vietämme paljon aikaa yhdessä. Taloudellisestikin kahden tuet elättää paremmin kuin yhden ja esim. ruokakustannuksissa säästää, kun tekee ruokaa kahdelle. Pääsisin myös muuttamaan johonkin säädyllisempää asuntoon. Jonnekin jossa olisi enemmän tilaa ja joka olisi lähempänä kaikkea. Samalla kuitenkin ajattelen myös sitä, että haluanko menettää saadun vapauteni. Nyt voin tulla ja mennä kuten haluan, voin syödä silloin kun haluan. Katsoa televisiota milloin halua ja muutenkin olla vapaasti. Kun asun toisen kanssa, suljen itseltäni monia mahdollisuuksia (kuten myös saan niitä). Enkä tiedä onko suhteemme valmis yhteen muuttamiselle. Varsinkin K:n jutun jälkeen olen epäillyt rakkauteni määrää ja laatua ja yleensäkin omaa sitoutumishaluani.

Miksi elämän pitää olla niin vaikeaa?

Olen ollut rauhallisesti kotona sitten viime postauksen. En ole pyytelyistä huolimatta tehnyt sitä virhettä, että olisin lähtenyt baariin/bileisiin/muuten vaan kaupungille riehuman. R on ollut luonani jokaisen illan ja yön ja olemme käyneet läpi suhdettamme ja sen tulevaisuutta. R kertoi olevansa minuun vakaasti sitoutunut ja haluaa viettää kanssani loppuelämäni. Ja minuahan tämä alkoi hieman pelottamaan. Haluanko olla saman naisen kanssa loppuelämäni? Mahdollisesti monta kymmentä vuotta? En varmastikaan ole maailman historian ainut sitoutumiskammoinen, mutta ajatus ikuisesta yhdessäolosta pelottaa niin perkeleesti!

Olen aktiivisesti yrittänyt sulkea K:n mielestäni. Vaikkakaan hän ei mielessäni vieraile läheskään yhtä usein kuin aikaisemmin. Ehkä hän oli jonkinlaista yhden illan huumaa ja tahdoin vain kokeilla onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Sen vain tiedän, etten IKINÄ tule pettämään R:ää MILLÄÄN tavalla. En jos siitä jää näin paska fiilis ja syyllisyys.

Ja nythän minullakin on kohta oikeus ja mahdollisuus saada lapsia!!! Jei!!! Minä en itse aio lasta kantaa, mutta esim. R on puhunut haluavansa joskus lapsen. Nyt se on meilläkin helpompaa, ei tarvitse R:n mennä paneskelemaan kenenkään tietämättömän raukan kanssa. ja sitäpaitsi, en yhtään hyväksy ja arvosta naisia, jotka niin tekevät. Jotkut naiset tekevät sen niin laskelmoidusti, että seksiä harrastetaan "parisuhteessa" kalenterin mukaan ja kun nainen tulee raskaaksi, niin adios mies! Onhan miehellekän herranjestas oikeus tuntea lapsensa jos niin haluaa!

Olen suominut itseäni kaikki nämä viimeiset päivät. En voi ymmärtää miten päädyin K:ta suutelemaan ja hänen viereensä nukkumaan. Olen pohtinut paljon R:ää ja meidän yhteistä aikaamme ja yhteistä tulevaisuutta. En enää näe itseäni ja R:ää yhdessä niin selkeästi kuin vielä muutama kuukausi sitten. En kuitenkaan aio luvuttaa.

Olen kasvanut uskomaan siihen, että jos suhde aloitetaan niin suhdetta ylläpidetään viimeiseen asti ja ongelmant selvitetään. Ero on ratkaisu vain jos ongelmien selvittäminen ei onnistu kaikista ponnisteluista huolimatta. Juttelin K:n kanssa ja päädyimme yhteisymmärrykseen siitä, että meidän välillä olevat tunteemme on lähinnä ystävyyttä. Kumpikaan ei halua vaarantaa ystävyyssuhdettamme millään typerällä sekoilulla.

Olen suunnitellut R:lle kivan illan. Menemme elokuviin ja syömään! Olemme olleet molemmat niin kiinni opinnoissamme, että on aikakin pitää vähän vapaata.

Ihanaa, että viikonloppu on vihdoin päättynyt. Nämä pari päivää oli sellaiset, jotka haluaisin mielelläni unohtaa. Minulla oli riitaa R:n kanssa perjantaina ja siitä vihastuneena lähdin kaveriporukan houkuttelemana baarikierrokselle. Ajattelin vain hukuttaa ärsyynnykseni vain muutamaan siideriin, mutta yksi asia johti toiseen... ja varmaan arvaattekin loput.

Heräsin edellisessä postauksessa mainitsemani naisen kainalosta!

Mitään ei ollut tapahtunut, seksuaalista tarkoitan. Mutta riitti, että olin mennyt hänen luokseen ja nukahtanut hänen vuoteeseen. Oli uskomattoman ikävä tajuta asia, kun heräsin. Olimme molemmat hämmentyneitä. Minä keräsin kamani, hyvästelimme ja minä menin kotiin. R soitto heti aamupäivästä ja pyysi anteeksi vihastumistaan ja minä olin liian pelkuri kertoakseni mistä heräsin. Toisaalta mitään sellaista ei tällä kertaa tapahtunut, että siitä olisi edes syytä mainita.

En tajua miten olen saattanut elämäni näin sekaiseksi! En tajua miten voin ihastua toiseen kun samaan aikaan seurustelen toisen kanssa. En ole koskaan ollut sitoutujatyyppiä, mutten haluaisi olla kevytkenkäinenkään. Tunteellisesti kevytkenkäinen siis... Luulen kyllä, ettei minun ja K:n välille koskaan tule mitään sen kummempaa... En kuitenkaan haluaisi erota R:stä. Olen ottunut hänen läheisyyteensä ja seuraansa.

Olin oikeassa sen suhteen, että kaverini oli minuun ihasunut!!! Olimme eilen isossa porukassa baarissa, eikä R päässyt mukaan koska hän oli käymässä kotonaan. Hän istui aluksi pitkään pöydän toisessa päässä ja välillä kun vilkaisin häneen päin, niin hän katsoi minua ja hymyili. Hymyilin kohteliaasti takaisin. Porukan suurentuessa hän pikkuhiljaa siirtyi lähemmäs minua kunnes hän loppuillasta istui aivan vieressäni. Porukkaa oli kuin pipoa ja tunnelma oli ahdas. Hänen kylkensä osui kylkeeni. Juttelimme niitä näitä ja samalla hän koski jalallaan jalkaani. En siirtänyt omaa jalkaani pois. En tiedä miksi.

Siideri virtasi ja aloimme itse kukin olla enemmän ja vähemmän humalaisessa tilassa. Istuimme baarissa valomerkkiin ja sen jälkeen meidän piti lähteä porukalla kotiin päin. Hän asuu lähellä minua. Jotkut kuitenkin päätti lähteä yhteisen tutun luokse jatkoille. Minua väsytti, joten päätin lähteä kotiin. Hän, kutsun häntä vaikkapa K:ksi, halusi myös kotiin, joten lähdimme yhdessä tarpomaan kotia kohti. K oli pukeutunut ohuesti ja hän melkein tärisi kylmästä. Annoin hänelle takkini, sillä minun oli kuuma. Jatkoimme juttua ja vaihdoimme kuulumisia. Kun olimme taloni pihassa pydähdyimme hyvästelemään. Yhtäkkiä hän nojautui minua kohti ja suuteli minua. Nopea suudelma suoraan huulille. Hämmennyin, enkä osannut sanoa mitään. K sanoi olleensa ihastunut minuun jo pitkään ja että hän ei ollut uskaltanut sanoa minulle tunteistaan mitään koska minä seurustelin. En osannut sanoa mitään, joten änkytin jotain. Hyvästelimme ja hän lähti. Minä jäin seisomaan pihaan tajuamatta mitä oli tapahtunut.

Nyt minulla on krapula ja hemmetin huono omatunto. Miksen vetäytynyt pois K:n suudellessa? Olenko nyt pettänyt R:ää? Päätin, etten sano R:lle mitään, sillä minulla ei ole aikomustakaan jättää häntä. Vaikka minun on myönnettävä, että olen hieman ihastunut K:hon, niin en aio jättää kaikkea hänen vuokseen. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä...

Että näin tällä kertaa!

Nyt olen selvinnyt kunnialla tentisumastani. 4 tenttiä 2 viikon aikana ja jokaiseen piti lukea vähintään kaksi kirjaa... Täyttä helvettiä tämä yliopisto-opiskelu... Mutta olen kuitenkin selvinnyt kaikista kunnialla ja olen luottavainen, että pääsin kaikista lävitse!

R:llä on myös ollut kiireinen vaihe elämässä. Hän on tehnyt gradusuunnitelmaansa ja yrittänyt saada kursseja kasaan. Kaikesta kiireestä huolimatta hän aloitti kiinan kielen opinnot. En ymmärrä miten hän jaksaa... Voin vain kummastella hänen innokkuuttaan!

Sormus on edelleen kaapissa varmassa piilossa (sitä olette kuitenkin pohtineet ;) ) Olen päättänyt, että siellä se pysyykin ainakin muutaman kuukauden. Suhteemme on siinä pisteessä, että yhdessä oleminen on todella vain yhdessä olemista. Tapaamme iltaisin luentojen ja lukujen jälkeen. Katsomme ehkä vähän televisiota ja vaihdamme kuulumiset ja menemme nukkumaan. ikä ei tule yksi, joten aamulla luennolle heräääminen vaikuttaa joka päivä vaikeammalta... Jollakin tapaa elämämme on tylsää. En sano, että aina pitäisi olla jotain actionia, mutta pieni säpinä olisi aina tervetullutta.

Ja uutena käänteenä elämässäni... Olen varma, että eräs kaverini on ihastunut minuun. Hän lähettelee viestejä (ihan viattomia) ja aloittaa usein keskusteluja mesessä. Hän on kysellyt paljon tulevaisuuden suunnitelmistani ja suhteestani R:ään. Minun on pakko myöntää, että ennen seurusteluani R:n kanssa olin häneen hieman ihastunut ja nyt olenkin miettinyt, että millaista olisi olla hänen kanssaan... En halua ajatella sitä liikaa, sillä olen sitoutunut R:ään. Mutta silti...

Noh, tässä päällimmäiset ajatukset tällä kertaa...

Onpas siitä vierähtänyt kun viimeksi blogiani päivitin. Niin paljon tekemistä, mutta niin vähän aikaa...

R:n kanssa asiat sujuu hyvin! Olemme saaneet kulkemaan sujuvan linjan siinä, että keskustelemme asioista ennen kuin niistä tulee ongelmia. So far, so good!

Olen tajunnut sen, kuinka onnellinen minä olen. Minulla on aina ollut ongelmia tajuta se, että asiat ei mene niin kuin minä haluaisin vaan että minun täytyy tehdä kompromisseja. Olen tajunnut ja sisäistänyt jopa se, että olen ainakin jossain määrin kontrollifriikki. Vaikka järjellä ajattelen, että haluan tyttöystävän joka on älykäs ja omavarainen kaikessa, niin silti joskus vaan haluaisin että hän olisi hiljaa ja lopettaisi turhasta valittamisen. R varmaan haluaa samaa minusta vaikkakin minun ongelmani on pikemminkin se, etten puhu. Näin strereotypisoiden olen kuin suomalainen mies: juro ja hiljainen.

Pari päivää sitten käytiin yhteisten tuttujen kanssa baarissa ja join muutaman liikaa. Niin joi muutkin... Ei tässä mitään, mutta joku imbesilli ukko yritti lähennellä R:ää. En ole ikinä ollut väkivaltainen tai helposti suuttuva, mutta kun näin ukon känniläiset iskuyritykset ja lopulta kuvottavan lääppimisen menin väliin ja annoin hänen kuulla palan ajatuksistani. Yleensä en puutu R:n iskuyrityksiin (vaikkakaan en niistä pidä) sillä hän osaa huolehtia itsestään, eikä tykkää siitä että minä puolustelen häntä. Nyt tein poikkeuksen, enkä kadu sitä!

Olen muuten ostanut sormuksen. Juuri sellaisen, jonka hän minulle kerran näytti lehdestä. Olen varmaan hullu... En ole suunnitellut kosintaa enkä mitään, mutta se seisoo laatikossani odottaen oikeaa hetkeä. R on ollut kovin epävarma suhteestamme ja yhteisestä tulevaisuudestamme enkä minä suoraan sanottuna keksi muutakaa keinoa oikeasti näyttää ja kertoa hänelle haluavani olla juuri hänen kanssaan. Aika jännä toisaalta, sillä minä en ole mitenkään sitoutuvaa tyyppiä...Mutta valmiina se kuitenkin on.

Hyi hemmetti. Katson samalla CSI:tä. Siinä on muurahaisten melkein puhtaaksi kaluama ruumis ja se edelleen kuhii murkkuja. Ja minusta tuntuu, että pikkuiset jalat kiipeilee pitkin jalkojani. YÖKS!!!

R on ollut vanhempiensa luona jo muutaman päivän. Se tuntuu minusta ikuisuudelta. Ajattelin silloin, kun hän kertoi lähtevänsä takaisin kotikonnuilleen viikoksi, että hyvä, saan hieman hengähtää kaikesta. Noh, nyt kuitenkiin toivoisin, että hän on täällä. Ymmärrän toki, miksi hän sinne menee, sillä hänellä ei ole ennen ulkomaille lähtöä juurikaan mahdollisuuksia sinne mennä. Varsinkin kun hän on vilauttanut minulle ajatuksen, että viettäisimme joulun yhdessä. Se olisi ihanaa. Omat vanhempani ja sisarukseni viettävät omaa jouluaan kuka missäkin. Heillä on omat perheet ja minä en kuulu niihin.

Sain R:ltä kortin eilen. Hän kertoi siinä tunteistaan ja siitä kuinka hän ikävöi ja rakastaa minua. Se oli kovin suloista. En ennen ole saanut rakkauskirjettä/korttia tms. Nyt se on kiinnitettynä seinälle juuri silmieni tasolle, jotta näen sen aina un silmäni koneelta nostan.

Pikkuhiljaa tunteeni R:ää kohtaan alkavat voimistua. olen huomannut sen viimeisten kuukausien aikana. Vaikkei meidän tutustumiseen liittyny suurta huumaa ja voimakasta ihastumista (ainakaan minun puoleltani), niin joten ole "oppinut" pitämään hänestä. Ihastuminen on vaan lisääntynyt tutuestuessamme toisiimme. Monet ystäväni ovat sanoneet, että rakastuminen on kokemus joka vie jalat alta ja siihen oikeaan ihastuu niin, ettei muuta ajattelekaan kuin häntä. Olen josku ollut ihastunut juuri noin, mutta siitä ei tullut mitään. Onneksi, sillä hän ei olisi minulle oikea, ärsyyntyisin hänen tavoistaan ja teoistaan (ärsyynnyt välillä kun olen hänen kaverinsa). Mutta pikkuhiljaa R on alkanut vallata alaa ajatuskapasiteetistani.

Hän jätti ennen lähtöään ensimmäistä kertaa muutamia tavaroitaan minun luokseni. T-paidan, alusvaatteita ja hupparin. Ennen tätä on toinen hammasharja koritanut kylpyhuonettani. Kun huomasin hänen jättäneen ne, tunsin että olemme siinä pisteessä elämäämme ja parisuhdettamme, jossa voimme ajatella olevamme oikeasti pariskunta. En tiedä jättikö hän ne tänne vahingossa vai tarkoituksella. Mutta ajattelin kuitenkin raivata hänelle tilaa vaatekaappiini. Näin hän voisi olla luonani enemmän. Minä en ole uskaltanut jättää hänen luokseen muuta kuin hammasharjan ja pyjaman . Pyjaman siksi, että hänen luonaan on todella vetoisaa, ja ellei minulla olisi lämmikettä paleltuisin hengiltä. R kuitenkin sanoi minulla ja jokin aika sitten, että voin jättää hänen luokseen jotain vaatteita, jos vaikka lähden hänen luotaan töihin tms.

Kaipaan häntä niin...

Tämä on kysymys, jota olen miettinyt jo kauan aikaisemminkin. Miksi seksi ei kiinnosta? En oikeastaan koskaan ole ollut mitenkään seksuaalinen ihminen, eikä seksi todellakaan ole minulle tärkeimmällä sijalla parisuhteessa. En kiellä etteikö se olisi kivaa ja nautinnollista, mutta silti se tuntuu jollakin tapaa pahalta. Minä en nauti seksistä, ja vain todella harvoin saan orgasmin.

Olen epävarma omista taidoistani, sillä minulle ei ole ollut kovin montaa seksikumppania. Vain kolme. Alkuun seksi oli sellaista tohelointia, että oikein hävettää. Onneksi kumpikaan ei tiennyt sen paremmin. Siinä me sitten opeteltiin yhdessä. Ensimmäisen tyttöystäväni opin tyydyttämään mielestäni melko hyvin. Minun tyydytykseni laita oli sitten eri asia. Minulla kesti kuukausia suhteen alkamisesta ennen kun sain ensimmäistä kertaa tyydytyksen seksistä. Se ei tuntunut niin hyvältä kuin olin kuvitellut. Toinen kumppanini ei ollut kanssani pitkään, ja hänen kanssaan en seksistä pahemmin edes nauttinut. Se oli pikemminkin lähelläoloa ihastuksen kanssa. Tässä huomasin, että seksistä nauttimiseen tarvitsen vahvempia tunteita kuin ihastuminen. Ehkä jonkinverran myös stressasin sitä, että tiesin hänellä olleen useita kumppaneita menneisyydessä ja tiesin etten ollut kovin hyvä niissä asioissa. R puolestaan pystyy minut tyydyttämään niin henkisellä kuin fyysisellä tasollakin. Seksi on usein kuitenkin yksipuolisempaa, sillä useimmiten minä haluan tyydyttää hänet. ja kun tapaamme harvemmin, usein iltaisin, olemme molemmat väsyneitä ja minä useimmiten jättäydyn hänet tyydytettyäni. Se on minun valintani.

Mutta olenkin miettinyt sitä, että onko seksi oikeasti tällainen "pettymys" vai olenko minä jonkinlainen frigidi? Enkö saa tyydytystä naisen kanssa, vai tarvitseko siihen miehen ja peniksen (en haluaisi ajatella näin)... Vai onko oikeasti niin, etten ole löytänyt naista, jonka kanssa seksikin on ihanan soljuvaa yhteensulautumista.

Tosin minun on myönnettävä se, että joskus minua häiritsee se etä seksin aikana puhutaan. Haluaisin vain kaiken tapahtuvan hiljaisesti ilman turhaa puhumista. Se vie keskittymiseni asiasta. Haluaisin myös seksin jälkeen vain maata R:n kainalossa ja nukahtaa siihen alasti ja raukeana. Hän kuitenkin menee yleensä pukemaan päälleen yövaatteet ja menee joskus suihkuun. Kaikkea ei saa mitä haluaa.

Tapasimme R:n kanssa eilen muutaman päivän tauon jälkeen. Meillä oli aikaisemmin pientä keskustelua siitä kuinka hän on niin kovin päättämätön jahkailija. Ensin se haluais mennä ulos ja sitten kun ollaan menossa jonnekin niin se sanookin, ettei viitsikään. Tämä on mielestäni raivostuttavaa etenkin silloin, jos ollaan muiden seurassa ja minun kohteliaisuudentajuni kertoo, että minun pitäisi jäädä. En koskaan vain jää bileisiin tms, jos R haluaa lähteä, vaan lähden hänen mukanaan. Muutman kerran se on minua häirinnyt vietävästi.

Eilen kuitenkin ajattelin häntä töissä ja yritin muistaa miltä tuntuu pitää häntä sylissäni. Pyysin häntä kävelylle ja hän suostui. Kävimme paikoissa, joissa emme ole koskaan käyneet ja näimme asioita joita emme oleet koskaan nähneet. Halailimme lintutornissa ja keskustelimme kaapistatulemisesta. Päätimme mennä luokseni. Oli ihana nukkua vierekkäin taas muutaman yön tauon jälkeen. Olen jo tottunut hänen peitonomivaan nukkumatyyliinsä ja siihen, että hän kääntää minulle selkänsä ennen nukahtamista. Hän on vienyt seinäpaikkani, sillä hän ei osaa nukkua ellei vieressä ole seinä. Tämä on minunkin ongelmani, mutta olen siitä pääsemässä eroon.

En oikein tiedä kuinka kuvata R:ää. Hän on suloinen ja samalla hieman karski. Hän on niin sanotusti paljon feminiinisempi kuin minä: hän käyttää aikaajoin meikkiä ja aina puhdista kasvonsa, käyttää ryppyvoidetta ja muutenkin pukeutuu ja käyttäytyy naisellisemmin. Minä taas olen kaikkea muuta. Lapsuudessa isäni ei ollut mitenkään lämmin ihminen ja kohteli äitiäni suoraan sanottuna kuin paskaa. Silloin joskus päätin, että minusta ei koskaan tule sellainen. En silloin ollut vielä seksuaalista suuntautumistani tiedostanut, mutta silti taustalla oli ajatus: "mun vaimoa en tuu...". Mä jotenkin vaan haluan suojella R:ää kaikelta ja olla sen turvana. Mutta samalla unohdan, että se on itsekin kykeneväinen huolehtimaan itsestään.

Minua hieman pelottaa tulevaisuus, sillä R:llä on suunnitelmia, joihin liittyy muuttaminen pois maasta. Nämä suunnitelmat on lyöty lukkoon jo ennen kuin me tapasimme. Hän menee jonnekin kauas töihin ja minä jään tänne. Olen aina ollut hieman skeptinen etäsuhteiden kanssa. Tosin en niitä ole koskaan harrastanut. Pelkkään vaan, että sillä aikaa etäydymme toisistamme, emmekä enää tunne toisiamme. Ehkä hän löytää sieltä uuden ihastuksen, ja minä jään kuin nalli kalliolle. Ehkäpä pelkään itse niin paljon sitoutumista, että ajattelen koko ajan negatiivisesti jotta siat sitten menee perseelleen. Karkotan R:n läheltäni tuomalla omat pelkoni julki aivan väärällä tavalla. Ehkä R ei halua parisuhdetta sellaisena kun se ymmärretään yleensä. Välillä tuntuu, et se haluaa vaan olla ja tavata mua, mutta ei halua luoda minkäänlaista tunnesidettä. Kyllä minäkin myönnän sitä pelkääväni, sillä olen saanut siipeeni kerran sellaiselta henkilöltä johon olin todella ihastunut. Minun on myönnettävä, etten ollut alkuun R:ään mitenkään erityisen ihastunut. Kyllä hän vaikutti mukavalta, mutten saanut mitään hirveitä fiboja. Ennen hänen tapaamistaan olin tosi ihastunut erääseen naiseen mutta valitettavasti en saanut vastakaikua tunteilleni. Unohdin hänet ajan kanssa ja löydin yhteisen sävelen R:ään tutustuttuani. Nyt kun jälkikäteen mietin, niin minun ja sen ihastuksen välinen juttu ei olisi ikinä toiminut. Olemme aivan liian erilaisia. Ehkä joskus olen hänen kaverinsa, mene ja tiedä. Hän on mielenkiintoinen ihminen kaikin puolin.

Mutta R:ään kohdistuva rakkaus on vaan kasvanut ajan kuluessa, enkä osaisi varmaan olla ilman häntä. Siksi hänen työhön lähtönsä ulkomaille kummastuttaa ja jollakin tapaa myös ahdistaa minua. En olisi uskonut joskus vuosi sitten, että voisin tuntea näin voimakkaasti ketään kohtaan, mutta näköjään voin. Nyt on olisin vaan rauhassa ja pitäisin angstini pääni sisällä etten pilaa kaikkea. Kaipa R:kin minua rakastaa, hän vain todella harvoin sen minulle sanoo tai tuo ilmi. Seksi ehkä hänen lähtönsä niin pelottaakin...